fbpx

3 tapaa käyttää videoita markkinoinnissa

Maailma ei ole ollut koskaan niin visuaalinen kuin tällä hetkellä, eikä se ole tänään lähelläkään sitä kuvallisen sisällön kylläisyyttä, missä olemme vaikkapa vuoden kuluttua. Rikkaat videosisällöt ovat paitsi jatkuvasti löydettävissä ja selattavissa, niitä tulee eteemme yhä useammissa passiivissa tilanteissa, kuten yritysten ikkunanäytöissä, tienvarsien valomainoksissa ja kävelykatujen infotauluissa. Videot saattavat ponnahtaa eteemme myös auton värinäytöstä odottaessamme liikennevalojen vaihtumista. Näistä syistä johtuen videot ovat väsymättömiä myyjiä, jotka markkinoivat tuotteita, palveluja ja yrityksiä jatkuvasti.

Yritysten markkinoinnissa yleisimmin käytettävät videotyypit voidaan jakaa karkeasti vaikuttajamarkkinointi-, yritystarina- ja tuotevideoihin.

Yritysten markkinointia edistävistä videoista väljintä sisältötyyppiä edustavat erilaiset brändin rakentamiseen liittyvät videot, jotka ovat esimerkiksi videoblogi- eli vlog-muotoisia. Näissä esitellään yleisellä tasolla yrityksen tai sen osan toimintaa tai toimintaympäristöä ja -tapoja. Vaikka kysymys on yrityksen omasta brändityöstä, yhä useammat yritykset ostavat videoihinsa lisävauhtia ammattimaisilta vaikuttajamarkkinoijilta. Näissä yritys saa käyttöönsä kyseisen vaikuttajan valmiin verkoston, joka voi pitää sisällään tuhansista jopa miljooniin aktiivista seuraajaa.

Videotuotanto yrityksestä itsestään on tarina siitä, kuka palvelua ja tuotteita tekee, missä se tapahtuu ja minkälaiset ihmiset yrityksen takana vaikuttavat. Yrityksen tarina kertoo sen, minkälainen yrityksen sydän on ja kuinka se erottautuu oman alansa muista toimijoista.

Yritystarinan on muodoltaan hyvin vapaa ja monin tavoin sovellettavissa, mutta sen juurten täytyy ulottua syvälle yrityksen strategiaan ja visioon. Videossa esitellään yrityskuva tiiviissä paketissa ja myydään se asiakkaalle. Tarinassa on hyvä mahdollisuus avata yrityksen arvomaailmaa ja kertoa, mitä lisäarvoa asiakas saa valitsemalla sen kumppanikseen.

Yrityksen tarinan kertominen on keskeinen osa yrityksen brändin rakentamista ja on yksi vaikuttavimmista tavoista vahvistaa digitaalista läsnäoloa. Lue lisää blogistamme, jossa kerrotaan yritysten digitaalisesta näkyvyydestä.

Tuotevideo on selkeä kuvaus myytävästä tai palvelusta. Siinä kerrotaan mahdollisimman kattavasti tuotteen myyntiargumentit, kiinnostavimmat ominaisuudet ja tekniset tiedot. Asiasisällön ohella tuotevideolla on helppo kuvata tuotteen tai palvelun käyttämistä eli asiakaskokemusta. Tuotevideota on hyvä rikastaa esimerkiksi infografiikalla tai tekstityksellä.

Voisimmeko olla avuksi sinun yrityksellesi videotuotantojen avulla? Katso referenssitöitämme ja ota yhteyttä, niin keskustellaan sopivasta ratkaisusta!

Tuoreimmat blogit

Markkinoinnin mittarit tutuksi

Markkinoinnin mittarit eli Key Performance Indicators (KPI:t) ovat tärkeitä indikaattoreita, joiden avulla yritykset arvioivat markkinointitoimenpiteidensä tehokkuutta ja seuraavat liiketoiminnan tuloksia.

Lue lisää »
somemarkkinointi

Kannattaako somessa mainostaa? 

Some eli sosiaalinen media on tänä päivänä valtavan suosittu ja tehokas markkinointikanava. On lukuisia syitä siihen, miksi yritysten kannattaa panostaa somemarkkinointiin. Tässä muutamia syitä, miksi

Lue lisää »
Videoblogin kuvaaja

Kuinka nousta hakutuloksissa?

Laadukkaan sisällön luominen on yksi tärkeimmistä tekijöistä, kun halutaan parantaa verkkosivuston näkyvyyttä hakukoneissa. Hakukoneet, kuten Google, arvostavat laadukasta ja relevanttia sisältöä, joka vastaa käyttäjien hakulauseita.

Lue lisää »
suurennuslasi

Mitä hakukoneoptimointi tarkoittaa?

3 vaihetta tehokkaaseen SEO:on Hakukoneoptimointi, tai SEO (lyhenne sanoista Search Engine Optimisation), on tullut varmasti jokaisella verkossa toimivalla yrityksellä vastaan. Ensimmäinen reaktio on yleensä Googlata,

Lue lisää »